Rollock Oy:lle on myönnetty Design from Finland -merkki

Espoossa ja Kajaanissa toimivan Rollock Oy:n älylukolle on myönnetty Design from Finland -merkki. Rollock on patentoidulla innovaatioillaan digitalisoinut oviympäristön ja tuo nyt markkinoille pilvipalveluratkaisuumme perustuvan, uuden sukupolven IoT-älylukon, joka avaa ovet tulevaisuuden älykotipalveluihin.

Suomalaisen Työn Liiton Design from Finland -merkki voidaan myöntää tuotteelle, tuoteryhmälle tai palvelulle, joka edustaa vahvasti suomalaista muotoiluosaamista. Merkki kertoo, että yritys on investoinut ammattimaiseen muotoiluun ja saavuttanut liiketoiminnallista hyötyä muotoilun avulla. Käyttäjälähtöisyys on myös ensisijainen vaatimus merkin saamiseksi.

– Rollock Oy hyvä esimerkki siitä, miten investointi muotoiluun on tuonut sille liiketoiminnallisia hyötyjä ja kilpailuetua. Olemme iloisia siitä, että merkinhaltijoiden määrä kasvaa ja yhä useammilta toimialoilta löytyy yrityksiä, jotka ovat hyödyntäneet muotoilua liiketoimintansa tukena, kertoo Brand Manager Johanna Lahti Suomalaisen Työn Liitosta.

– Design from Finland -merkki on Rollockille oiva keino viestiä kotimaisuudesta ja voimakkaista panostuksista muotoiluun sekä suunnittelutyöhön. Olemme ylpeitä suomalaisuudesta ja haluamme tuoda sen entistä vahvemmin esille korkean teknologisen tuotteen ja sen muotoilun kautta, todetaan Rollockilta. 

Suomi on korkean osaamisen maa, jonka kilpailuvaltti on nimenomaan aineettoman, korkean osaamisen töissä. Arvoketjut ovat muotoutumassa uudestaan, ja lisäarvoa voidaan luoda nimenomaan muotoilulla, Lahti jatkaa.

Lisätietoja

Myynti, Rollock Oy, 010 206 32 00, myynti@rollock.fi

Johanna Lahti, Brand Manager, Design from Finland / Suomalaisen Työn liitto, 040 591 6143, johanna.lahti@suomalainentyo.fi

Rollock on globaalille uudisrakennusmarkkinalle suunnattu tuote, jonka voimakkaimmat markkina-ajurit ovat IoT-maailman ja Smart Home -palveluiden eksponentiaalinen kehitys, älypuhelin-infrastruktuurin kypsyys älylukoille sekä rakentamisen esivalmistusasteen nostaminen.
Rollockin visiona on olla paras ja maailman eniten myydyin älylukko uudisrakennuksiin. Missionamme on tehdä ovesta kulkemisesta elämys ja mahdollistaa kulkutietoa tarvitsevien älykotipalvelujen turvallinen toimivuus.

Rollock on aloittanut toiminnassa nyt voimakkaan kaupallistamisen vaiheen. Vuoden 2019 aikana yhtiö aloittaa toimitukset kotimaan rakennusteollisuuteen.

Suomalaisen Työn Liitto toimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Liitto hallinnoi suomalaisesta työstä kertovia merkkejä, vaikuttaa ostopäätöksiin ja haastaa työelämää uudistumaan.www.suomalainentyo.fi

Design from Finland -merkki tekee suomalaisen muotoiluosaamisen näkyväksi. Se herättää kiinnostusta suomalaisia tuotteita ja palveluja kohtaan kotimaassa ja kansainvälisesti. www.designfromfinland.com

Leave a Reply