Category Archives: Blogi

Näin kodin älylukko helpottaa lomalaista

Lomareissulle lähtiessä mieli saattaa olla levoton, kun päässä pyörii monen monta asiaa. Kodin älykkäät ratkaisut ja niiden mahdollistama etähallinta auttavat monissa arjen tilanteissa – niin myös reissuun lähtiessä. Esimerkki tällaisesta kodin älyratkaisusta on etähallittava älylukko, jonka sovelluksen avulla voi reaaliaikaisesti hallinnoida kotiovea ja sen kulkuoikeuksia – vaikka sitten laiturin nokasta. Enää ei siis tarvitse murehtia, …

Kosketusvapaat lukitusratkaisut

Ovien painikkeet ovat tunnetusti paikkoja, joista virukset ja bakteerit siirtyvät ihmiseltä toiselle. Etenkin julkisissa tiloissa painikkeisiin, vetimiin ja lukkoihin voi koskea päivittäin tuhannet ihmiset. Oviympäristön kosketuspintoja on mahdollista minimoida oviympäristön älykkäällä suunnittelulla. Älylukitus ja sen mahdollistama etäavaus voivat hillitä epäpuhtauksien leviämistä ovesta, lukosta tai painikkeesta, kun lukon avaaminen tapahtuu etänä. Käyttäjä voi välittää avauskomennon lukolle …

Älylukon hinta pientalokohteeseen – mitkä tekijät vaikuttavat hintaan?

Älylukon hintaan vaikuttaa useat seikat, kuten esimerkiksi haluttavat tuoteominaisuudet sekä oviympäristö, johon se toivotaan asennettavan. Avaamme tässä blogipostauksessa, mistä Rollock älylukon hinta muodostuu ja mistä saat hinnan koko älylukitusratkaisulle. Älylukko on lähestulkoon aina arvokkaampi kuin perinteinen, mekaaninen lukko. Se on myös toiminnallisuuksiltaan kokonaan toisenlaisen ratkaisu. Rollock älylukon arvo näkyy luonnollisesti sen tuomissa hyödyissä. Hyötyihin voidaan …

Sinulla on älypuhelin, mutta onko sinulla älyovi?

”Viimeisten metrien haaste” on paljon käytetty sanonta, joka kertoo verkko-ostamisen ja palveluiden saavuttamisen ongelmasta kotioven kynnyksen yli. Oli kyse sitten postilähetin tai ruoan verkko-ostoksien toimituksesta, on prosessi sujunut aina tilauksen, maksamisen ja toimittamisen osalta helposti, mutta tökännyt viimeiselle metrille lukossa olevaan kotioveen. Viimeisten viikkojen aikana nopeasti muuttunut tilanne on pakottanut monia palveluntarjoajia tuomaan ratkaisunsa verkkoon. …

Usein kysyttyjä kysymyksiä

TUOTANTO JA HANKINTA Missä Rollock älylukot valmistetaan? Rollock-tuotteet valmistetaan tehtaallamme Kajaanissa. Mistä Rollock älylukon voi ostaa? Listauksen jälleenmyyjistämme löydät täältä. Voit tilata Rollockin valmiiksi asennettuna uuteen oveesi myös suurimmilta ovitoimittajilta.   ASENNUS Voiko Rollockin asentaa vanhaan ulko-oveen? Rollock älylukko vaatii erilaiset poraukset muihin markkinoilla vallitseviin lukkoihin verrattuna. Vanhaan oveen asennettaessa joudutaan tekemään jälkityöstöjä ja lisäämään …

Helppoutta majoituspalveluiden avainhallintaan

Hiihtoloma houkuttelee taas yhä useampia kotimaisia ja ulkomaalaisia turisteja lomakohteisiin nauttimaan talviurheilusta. Vuokramökkien ja -huoneistojen asukkaat vaihtuvat tiheään ja majoitusten avainhallinta aiheuttaa toisinaan käytännön haasteita. Vaihtopäivistä haluttaisiin tehdä sujuvia niin lomalaisten kuin vuokranantajienkin näkökulmasta. Näissä tilanteissa käytännön apua tuovat älylukot, jotka mahdollistavat avaimettomuuden ja kulkuoikeuksien hallinnan etänä. Älylukot kasvattavatkin voimakkaasti suosiotaan myös lomakohteiden lukitusratkaisuna. Kotimaiseen …

Älylukituksen hyödyt taloyhtiölle ja asukkaille

Taloyhtiön lukitus ja sen ylläpitovastuu on itse taloyhtiöllä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kerrostaloasuntojen lukkoja ei tule vaihtaa huoneistokohtaisesti, vaan lukitusmuutokset tehdään lähtökohtaisesti taloyhtiön toimesta. Lukkojen uusiminen tulee yleensä ajankohtaiseksi ovien ja ikkunoiden vaihdon yhteydessä. Toisinaan taloyhtiö taas päätyy puntaroimaan lukitusratkaisua, kun vanha lukitusjärjestelmä on tulossa elinkaarensa päähän. Entistä useammassa taloyhtiössä on herännyt kiinnostus vaihtaa perinteinen, …

Älylukon hyödyt kotiin: miten älylukko helpottaa arkea

Digitalisaatio vaikuttaa monella saralla – niin myös rakentamisessa. Asuinrakentamisen lukitus on pohjautunut varsin pitkään perinteisiin, mekaanisiin avaimiin. Digitalisaation myötä sekin kenttä on saanut haastajakseen moderneja, innovatiivisia ratkaisuja, joita puhutellaan tuttavallisemmin älylukoiksi. Toisinaan kuulee puhuttavan myös digitaalisista tai elektronisista lukoista. Älylukoilla tarkoitetaan digitaalisia ominaisuuksia omaavia lukkoja, joiden avaamiseen käy esimerkiksi kulkutunniste tai mobiilisovellus. Vaihtoehtoisten avaustapojen lisäksi …